Veroremontti; pienet tulot verovapaaksi

Miksi lakimieheksi, ammattiyhdistysmieheksi ja poliitikoksi?
maaliskuu 24, 2019
Eduskuntavaalien tärkeitä kysymyksiä -Kipukohtia
maaliskuu 31, 2019

Veroremontti; pienet tulot verovapaaksi

Veroremontti

Verot ovat raskas taakka erityisesti pienituloisille. Tätä taakkaa kasvattaa erityisesti se, että 1980-luvulla työttömyys- ja muu sosiaaliturva pantiin verolle. Pienituloisten verotus on muutenkin historiallisesti uusi rasite. Aiemmin vuosisatojen ajan vain varakkaita ja hyvätuloisia verotettiin.
Pienten tulojen verotuksesta tulisi luopua. Esimerkiksi alle 1400 euroa olevat kuukausitulot pitäisi säätää  verovapaaksi. Nyt pieniä tuloja rasittaa raskas kunnallisvero ja siihen liittyvät veroluontoiset maksut. Pienituloisille verot ovat toimeentulokysymys.
Pienten palkkojen verotus ylläpitää työttömyyttä. Monia hyödyllisiä töitä jää tekemättä, koska niistä saatava käteen jäävä palkka jää liian pieneksi. Verotus synnyttää yhdessä sosiaaliturvan kanssa ns.kannustinloukkuja, jotka lisäävät ja ylläpitävät työttömyyttä.
Lähes kaikkialla maailmassa pääomatuloja verotetaan samalla tavalla kuin muitakin tuloja. Meillä pääomatulojen verotus on erillisen, alemman verotuksen piirissä. Tämä epäkohta pitäisi korjata. Se lopettaisi myös verokikkailun eri tulolajien välillä.
Pienet perinnöt tulisi säätää verovapaiksi. Ruotsissa perintöjen verotus on lopetettu. Suomessa verovapaan perinnön raja tulisi asettaa esimerkiksi 200 000 euroon silloin kun perinnönsaajina ovat lapset tai muut rintaperilliset. Sitä pienemmistä perinnöistä ei tarvitsisi maksaa veroja.

Risto Kuisma, OTK, Kansanedustajaehdokas, sdp