Miksi lakimieheksi, ammattiyhdistysmieheksi ja politikoksi ?

Juuret
marraskuu 15, 2018
Juurista, nuoruudesta, työstä…
marraskuu 29, 2018

Miksi lakimieheksi, ammattiyhdistysmieheksi ja politikoksi ?

Olin kansakoulussa luokan paras oppilas, mutta oppikouluun ei ollut mahdollisuutta. Olin 8-lapsisen perheen esikoinen; töihin meni jo 13- vuotiaana, kun kansakoulu, jonka aloitin 6-vuotiaana, loppui. Työttömyys, perheen perustaminen ja  huoli toimeentulosta ajoivat opiskelemaan. Oppikoulun, niin keskikoulun kuin lukion suoritin yksityisoppilaana Kouvolan Lyseossa.

Kun lukio alkoi olla suoritettu ja yliopppilaskokeet lähestyivät, oli tehtävä päätös; mitä sitten ? Kouluneuvos Helvi Honka, joka auttoi ratkaisevasti opiskeluani, toivoi minusta lääkäriä. Luin pitkän matematiikan. Kun olin Kymin Oy:n paperitehtaalla luottamusmiehenä, syntyi ajatus opiskella lakimieheksi.Luottamusmiehenä neuvottelin yhtiön lakimiesten kanssa ja pärjäsin hyvin. Ajattelin, että kyllä minäkin pärjäisin tuomarina. Taka-ajatuksena oli myös työpaikka ammattiyhdistysliikkeessä. Minulla oli myös vetoa politiikkaan. Olin silloin  Kouvolan kunnallispolitiikassa;

kaupunginhallituksen jäsen ja työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Ajattelin , että lakimieskoulutus olisi hyvä pohja politikolle.Toiveammattini olisi kuitenkin ollut historian tutkija; pelkäsin kuitenkin , ettei siinä ammatissa olisi ollut helppoa saada työpaikkaa. Olen kuitenkin harrastanut koko ajan paljon historiaa, kirjoittanut pari historiakirjaa ja ollut mukana monissa historiatoimikunnissa.

Toisaalta ajattelin, että en ole tarpeeksi kätevä käsistäni, jotta minusta tulisi hyvä lääkäri. Tuo oli, nyt jälkikäteen ajatellen, väärä käsitys. Olen käsistäni aivan riittävän kätevä. Oikeustieteelliseen tiedekuntaan Helsingin Yliopistoon pääsin helposti, vaikka hakijoita oli n 4000, joista noin n 300 pääsi yliopistoon. Opiskelu oli helppoa; vaikka opiskelin työn ohella ja asuin koko ajan Kouvolassa, niin valmistuin kolmessa vuodessa.

Lakimiehenä  olin 20 vuotta ammattiyhdistysliikkeen palveluksessa; ensin 4 vuotta AKT:n lakimiehenä, sitten 16 vuotta AKT:n puheenjohtajana ja mm SAK:n hallituksen jäsenenä ja monissa ammmattiyhdistysliikken kansainvälisissä tehtävissä. Senjälkeen kirjoitin kaksi kirjaa, perustin lakitoimiston ja olin 13 vuotta  kansanedustajana Uudenmaan vaalipiirissä.

Nyt taas, kun palasin 2015 Kouvolaan, tavoittelen kansanedustajanpaikkaa. Miksi ? Maailma eikä Suomi ole valmis? Haluan parantaa maailmaa yhtä paljon kuin silloin nuorena, kun aloin opiskella, jotta voisin ja osaisin parantaa maailmaa.

Risto Kuisma, oikeustieteen kandidaatti, ehdolla eduskuntaan 2019