joulukuu 20, 2007

Kurkistus: Joulun odotusta

Joulun odotustaLapsuuden jouluista on parhaiten mieleen jäänyt kuusenhakumatkat. Ensin haimme lähimetsästä kuusen isän kanssa ja myöhemmin, kun olin jo toisella kymmenellä ikävuodella, hain yksin tai pikkuveljien […]
joulukuu 26, 2007

Kurkistus: Vuosi vaihtuu

Vuosi vaihtuuKahdentoista vuoden kansanedustajakauden päättyminen viime maaliskuussa oli henkilökohtaisesti kohta päättyvän vuoden merkittävin tapahtuma. Yleisesti ottaen eduskuntavaalit eivät ihmisten arkielämää järkyttäneet. Vaaleja on; niitä menee ja […]
tammikuu 3, 2008

Kurkistus: Taivaan tuuliin ja muita Uuden vuoden ajatuksia

Taivaan tuuliin ja muita Uuden vuoden ajatuksiaEnnennäkemätön määrä ilotulitusraketteja lensi taivaalle Laukkoskellakin, kun vuosi vaihtui. Rakettien määrässä näkyi hyvä taloustilanne, lienee yksi osaselitys. Itse en ymmärrä […]
tammikuu 10, 2008

Kurkistus: Kolmekymmentä vaikutusvaltaisinta henkilöä

Kolmekymmentä vaikutusvaltaisinta henkilöäEräs lehti esittelee lähiaikoina sivuillaan 100 vaikutusvaltaisinta suomalaista. Listan muodostaa asiantuntijaraati, jonka jäseneksi sain kutsun. Jokainen raadin jäsen nimeää 30 omasta mielestään tällä hetkellä […]