Takaisin
Takaisin etusivu
Jouluna 2009Joulu on hiljainen juhla. Se on myös juhlista uskonnollisin; siis kristillisin juhla. Joulu on lasten juhla. Jouluun liittyy hiljaisuus ja rauha. Lehdet eivät ilmesty, maailmalla ei tapahdu mitään. Ei ole uutisia. Televisiosta tulee vanhoja elokuvia. Urheilukin on joulutauolla. Minun jouluuni kuuluu tärkeänä osana joululaulut. Vanhat ja tutut, uudet joululaulut eivät viehätä. Oma ehdoton suosikkini on "Varpunen jouluaamuna". Sen sanat puhuttelevat. Pikkusiskoni Helena kuoli, kun olin 15-vuotias. "Sylvian joululaulu" on myös hyvä. Samoin "Oi Jouluyö" Jussi Björlingin laulamana. Lapsuudesta ovat jääneet mieleen tutut jouluvirret, jotka virittävät joulun tunnelman. Suosikkilaulajani on Soile Isokoski. Hänen joululauluja sisältävä CD on mieluista kuunneltavaa. Kirkko kuuluu jouluun. Olen viime vuosina pyrkinyt käymään kerran viikossa kirkossa tai muussa hengellisessä tilaisuudessa. Aina se ei ole onnistunut, mutta erityisesti radio ja myös televisio ovat korvanneet sitä. Kuuntelen paljon hengellistä musiikkia automatkoilla . Olen 2000-luvulla ollut mukana seurakunnan luottamustehtävissä. Tänä vuonna luin jumalanpalveluksessa kaksi kertaa päivän tekstin; Kaatuneiden muistopäivänä ja Itsenäisyyspäivänä. Ensi keväänä olen yksi Pornaisten seurakunnan viidestä maallikosta, jotka ovat valitsemassa uutta Helsingin piispaa. "Suosikkipiispani " Eero Huovinen jää eläkkeelle. Hänet olisin mielelläni nähnyt arkkipiispana. Tänäkin jouluna, kuten kymmeninä jouluna, sain olla joulupukki.
Anni-Alisa, 6v, ja Juuso, 4 v, lauloivat pukille hienosti neljä
joululaulua. Viimeisen laulun ennen pukin lähtöä he lauloivat pukin
polvella istuen. Kun pukki kysyi, onko tässä talossa kilttejä lapsia,
Juuso sanoi vakavana ja kuuluvasti: "Joonas ( 16 v ) on ollut
tuhma." Jouluaaton vietimme ensin meillä kotona Laukkoskella. Jouluruokailun aloitimme jo puolilta päivin. Meitä oli koolla kolme sukupolvea. Neljäs sukupolvi ei enää jaksanut huonossa säässä matkustaa, vaan me menimme illalla Tuijan vanhempien luokse Kuusankoskelle. Sieltä ajoimme myöhään illalla vielä mökille Virolahdelle. Rekkajonon pituus oli 26 kilometriä. Joulupyhinä mökille tulevat käymään ainakin Karri ja pikkulapset. Anni-Alisa jää joululomalle mökille. Joulupäivänä naapurimme, kalastaja Timo, toi meillä talviverkoilta pyytämänsä kaloja. Valittavana oli kuhaa ja ahventa. Otin kolme kookasta ahventa. Keitämme niistä hyvän kalakeiton. Muuten olemme syöneet perinteisiä jouluruokia; hirvipaistia, kinkkua, laatikoita, kalaa, mätiä, riisipuuroa. Matti Vanhasen vetäytyminen Keskustan johdosta oli joulun
yllättävä uutinen. Matin mitta tuli varmaan täyteen. Vaikka hänen
nahkansa näytti olevan niin paksu, ettei sitä läpäise mikään, niin
rajansa kaikella jaksamisella. Ymmärrän asian hyvin. Itse vetäydyin
aikanaan 1994 AKT:n puheenjohtajan tehtävästä. Ilmoitin asiasta
hyvissä ajoin marraskuussa 1993. Silloin tuntui, että kun takana oli
16 vuotta puheenjohtajuutta ja eläkeikään matkaa vielä paljon, ei
sitä enää jaksa. Eduskunta vuosinani tutustuin melko hyvin Matti
Vanhaseen; Tosin myöhemmin julkisuus on paljastanut hänessä minulle
tuntemattomia piirteitä. En tuntenut Vanhasta niin hyvin kuin luulin
tuntevani. Mukavaa Joulua ja Onnea tulevalle Vuodelle kaikille kurkistuksen lukijoille ! Risto
|