Takaisin
Takaisin etusivu
Kurkistus 6.11.2009
Arkista puuhaa
Syksy on ollut kiireistä aikaa. Ylimääräisen kiireen on tuonut
erityisesti Karjalan Liiton historiaprojekti. Olen historiatoimikunnan
puheenjohtaja ja yksi teoksen kirjoittajista. Lueskelin pitkin kesää
liiton arkistoaineistoa. Sitä on niin paljon, että syksyllä lukeminen
ja tutkiminen vei kaikki liikenevän ajan. Lokakuussa kirjoitin
ensimmäisen version historiatekstistä. Käsikirjoituksen ensimmäisen
version määräaika on joulukuun 22 päivä. Kirja painetaan
maaliskuussa ja julkistetaan huhtikuun alussa. Karjalan Liitto juhlii
ensi vuonna 70-vuotista toimintaansa ja kirja liiton historiasta on yksi
osa juhlavuotta.
Karjalaisuutta on viime viikkoina ollut muutenkin paljon elämässäni.
Olen tänä vuonna vuoden karjalaisen pitäjä- ja kyläkirjan
valitsija. Kirjoja on kaikkiaan 18. Lukemista on riittänyt. Kirjojen
taso on yllättävän korkea. Valtaosa kirjoista on tehty talkoilla.
Tekijöissä on kuitenkin ollut monesti sanankäytön ammattilaisia.
Marraskuun 14 päivänä "Vuoden karjalainen kyläkirja"
julkistetaan Karjala-talossa karjalaisilla kirjamarkkinoilla.
Muutkin luottamustehtävät, kuten Myllyhoitoyhdistyksen puheenjohtajuus
ovat työllistäneet tavanomaista enemmän. Kotikunnan talousarvion teko
ei ole ollut helppoa. Kunnanhallituksen puheejohtajana kunnan tehtävät
omassa kunnassa ja sen ulkopuolella ovat työllistäneet minua lähes
päivittäin. Kun syksyyn sattui pari ulkomaan matkaa, ovat päivät
olleet kiireisiä. Ajoittain olen tuntenut itseni päätoimiseksi
luottamustehtävien hoitajaksi. Välillä tuntuu, että
luottamustehtäviä on liikaa. Olen huono sanomaan ei. Viimeksi
päädyin SDP:n verotyöryhmän jäseneksi. Se kokoontuu joka toinen
keskiiviikko klo 07.30. Työryhmän työ on kiinnostava ja
mielenkiintoinen. Verotus on alue, josta olen ollut kiinnostunut jo
1980-luvulta lähtien. Olen myös juristina hoitanut veroasioita.
Työn ja luottamustehtävien lisäksi aikaa olisi löydettävä
perheelle, kuntoiluun ja muuhun arkiseen puuhaan. Tuija on viihtynyt
pääosin mökillä. Viime talvella peruskorjattu mökki Virolahdella on
nyt viihtyisä ja ajanmukainen kakkosasunto. Kaunis luonto ja
erityisesti meri vetää puoleensa. Mökki on myös Anni-Alisan, 6 v, ja
Juuson , 4 v , suosikkipaikka.
Risto Kuisma
|