Risto Kuisma, Karjalan Liiton I varapuheenjohtaja, Kalevalan ja Karjalaisuuden päivän juhlassa
Tampereella 28.2.2010 klo 14.00

Tänään vietämme Kalevalan päivää, mutta samalla juhlimme myös Karjalaisuuden päivää. Aiemmin juhlimme karjalaisuutta marraskuussa, mutta nyttemmin olemme yhdistäneet Kalevala-päivän ja Karjalaisuuden päivän. Karjalan Liitto on tehnyt  esityksen, että Kalevalan päivästä tehtäisiin myös virallinen Karjalaisuuden päivä. Toistaiseksi esitys ei ole toteutunut.

Pääosa Kalevalan runoista on  kerätty Karjalasta, joten Kalevalan päivä on luonnostaan karjalaisen laulun ja soiton juhlaa. Suomalaisuuden juuret ovat syvällä Karjalassa.

Toisen maailmansodan seurauksena Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle pääosan Karjalastaan: kolme kaupunkia; Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen sekä kaksi kauppalaa; Koiviston ja Lahdenpohjan. Karjalan maalaiskunnista jouduttiin luovuttamaan kokonaan 39 ja osittain 21 kuntaa. Rauhanehtojen mukaan oli luovutettava myös Suomenlahden ulkosaaret sekä Petsamo ja osia Sallasta ja Kuusamosta.

Suomesta lohkaistiin noin kymmenesosa; kaksi merkittävää maakuntaa Kannaksen - Karjala ja Laatokan- Karjala. Viipuri oli tuolloin Suomen toiseksi suurin ja kansainvälisin kaupunki. Siirtolaisia, evakoita, kuten näitä pakolaisia kutsuttiin, asutettiin kaikkiaan 407 000 eri puolelle Suomea.

Karjalan kunnat, seurakunnat ja maakunnalliset järjestöt perustivat Karjalan Liiton heti Talvisodan jälkeen 20.4.1940. Helsingissä pidettyyn perustavaan kokoukseen osallistui 340 edustajaa, jotka edustivat 52 kuntaa, 14 seurakuntaa ja 112 eri järjestöä. Luovutetuilla alueilla ei ollut ennen sotaa yhteistä maakuntaliittoa tai vastaavaa, vaan Karjala oli jakaantunut kahteen maakunnalliseen yhteisöön; Kannaksen Karjalaan ja Laatokan Karjalaan. Lisäksi oman kokonaisuutensa muodosti Raja - Karjala.

Aluksi perustajien ajatus oli, että Karjalan Liiton jäseniksi olisi hyväksytty vain kuntia, seurakuntia ja maakunnallisia yhteisöjä. Pian  hyväksyttiin jäseneksi myös muita  järjestöjä. Myöhemmin , mutta ei ilman keskustelua, jäseniksi hyväksyttiin myös alueelliset Karjalaisseurat, joita syntyi ja perustettiin nopeassa tahdissa eri puolille maata kaikkialle sinne, minne karjalaiset olivat sijoittuneet asumaan. Kun kunnat ja seurakunnat myöhemmin 1940-luvun lopulla lakkautettiin, tuli karjalaisseuroista ja niiden muodostamista piirijärjestöistä liiton kantava voima. Lakkautettujen kuntien tilalle perustettiin pitäjäseuroja ja säätiöitä, joille siirrettiin kuntien, seurakuntien ja muiden lakkautettujen yhteisöjen omaisuutta. Myöhempinä vuosikymmeninä liittoon on lisäksi liittynyt kymmeniä sukuseuroja.

Aluksi Karjalan Liitosta muodostettiin virallista siirtokarjalaisten yhteisöä. Siitä tuli kuitenkin aluksi enintään puolivirallinen järjestö ja myöhemmin karjalaisten ja muiden Karjalasta kiinnostuneiden kansalaisjärjestö. Historiastaan johtuen liitolla on kuitenkin tänäkin päivänä häivähdys jonkinlaista puolivirallista leimaa.

Karjalan Liiton synnytti 70 vuotta sitten polttava tarve valvoa kotinsa menettäneiden siirtokarjalaisten etuja asutus- ja korvauskysymyksissä. Liitto syntyi konkreettiseen tarpeeseen. Karjalaiset halusivat olla mukana itse päättämässä omista asioistaan. Karjalan Liitto oli ja on oman määritelmänsä mukaan karjalaisten etujärjestö.

Eräs vielä nykyisenkin tunnetuimmista karjalaisista, valtioneuvos ja Karjalan Liiton puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja Johannes Virolainen määritteli liiton " itsenäisten ja itsepäisten karjalaisten taistelujärjestöksi ". Siirtolaisten asiat olivat suuria yhteiskuntapoliittisia asioita. Ne eivät ratkenneet ilman puoluepoliittisia- ja muita kiistoja. Siirtoväen asuttaminen, menetetyn omaisuuden korvaaminen sekä tasapuolinen kohtelua työmarkkinoilla olivat suuria ratkaisuja, joille pohja luotiin eduskunnan säätämillä laeilla.

Kun Suomi tuli 1960-luvulle, karjalaisen siirtoväen taloudellista asemaa koskevat kysymykset oli ratkaistu. Karjalan Liiton luonne myös muuttui; se ei enää ollut yhtä paljon etu- ja painostusjärjestö. Toiminta muuttui yhä enemmän kulttuuri- ja harrastusjärjestön suuntaan. Kuitenkin tänäkin päivänä Karjalan Liittoa kuvaa parhaiten nimike: karjalaisten etujärjestö.

Liiton noin 473 jäsenjärjestön ja noin 45 000 jäsenen toiminnassa ovat painottuneet yhä enemmän karjalainen kulttuuri ja sen  siirtäminen uusille sukupolville. Samalla liitto on vaalinut yleistä Karjala tietoutta. Erilaisia kirjoja ja muita julkaisuja on karjalaisten järjestöjen toimesta julkaistu, ei vain satoja, vaan luultavasti jo enemmän kuin tuhat.

Perinteen kerääminen, dokumentointi ja juurien etsintä on tullut yhä tärkeämmäksi. Omien sukujuurien etsintä on tullut koko yhteiskunnassa yhä tärkeämmäksi. Karjalaisilla suvuilla tämä tarve on ollut vielä muita suurempi. Sukuseurojen kautta liittoon on tullut merkittävästi lisää nuorempia sukupolvia.

Mistään muusta maakunnasta ei ole kirjoitettu niin paljon kuin Karjalasta. Karjalaa ja karjalaisia sukuja on tutkittu paljon enemmän kuin muita maakuntia tai sukuja.

Liiton toimintapiiri on laajentunut. Liitto on nyt kaiken karjalaisuuden keskusjärjestö, kun se alun alkaen oli vain siirtokarjalaisten järjestö. Nyt liiton jäsenpiiriin kuuluvat rajan tälle puolen jääneet karjalaiset ja myös ne karjalaisuudesta ja Karjalasta kiinnostuneet, joilla ei ole karjalaisia juuria. Karjalainen kulttuuri, jota liitto vaalii, on vielä laajempi ja ylittää Suomen nykyiset ja entiset rajat. Karjalaisen kulttuurin kuuluvat myös niin Aunuksen-, Vienan - kuin Tverin Karjalan kulttuurit.

Meitä karjalaisia on paljon. Evakkoja ja heidän jälkeläisiään on tämän päivän Suomessa  noin miljoona eli noin viidesosa suomalaisista. Itse olen toisen polven siirtolainen; isäni syntyi Viipurissa ja äitini - omaa sukuaan Arponen - Sortavalassa.

Karjalan Liitolla on kaksi päätarkoitusta: karjalaisen kulttuurin vaaliminen ja Karjalan kysymys. Karjalan kysymyksellä tarkoitetaan menetetyn Karjalan palauttamista. Karjalaisten piirissä  käydään välillä kiivastakin keskustelua siitä, onko liitto kulttuurijärjestö vai palautusjärjestö.

Karjalan Liittoa ei ole kumpaakaan, vaan se on molempia; sekä karjalaisen kulttuurin vaalija että Karjalan palautuksen edistäjä.

Nämä sääntöihin kirjatut tavoitteet eivät ole vastakkaisia eivätkä toisiaan poissulkevia. Luonnollisesti osa jäsenistöstä on kiinnostunut vain kulttuurista ja osa vain Karjala- kysymyksestä.

Jos unelmaa Karjalan palauttamisesta ei olisi, ei olisi luultavasti koko liittoa; ei ainakaan merkittävää. Karjala ja toive menetettyjen alueiden palautuksesta on se konkreettinen kohde, joka on antanut ja antaa karjalaisuudelle ja  karjalaiselle kulttuurille elinvoiman.

Sodan jälkeen ja kommunistisen Neuvostoliiton aikana Karjalan palautus oli niin arka asia, ettei Karjalan Liitto tohtinut puhua siitä oikealla nimellä, vaan käytti termiä Karjalan kysymys. Erityisesti 1960-1980 luvuilla asiasta ei ollut Suomessa ”lupaa” puhua. Se oli kielletty aihe julkisessa keskustelussa. Kun asiasta ei ollut sopivaa puhua, siitä levisi  vääriä käsityksiä, jotka elävät osittain tänäkin päivänä.

Tänään meillä ei ole mitään esteitä avoimeen keskusteluun Karjalan kysymyksestä. Päinvastoin keskustelu Karjalasta ja sen menettämisestä on hyödyksi koko Suomelle. Keskustelu Karjalan palauttamisen mahdollisuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä on hyödyllistä itsetutkistelua karjalaisille, mutta myös koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Viime  vuonna Karjalan liittoon  liittyi  lähes 3000 uutta jäsentä. Tämä osoittaa, että karjalaisuus säilyy elävänä ja siirtyy uusille sukupolville. Samalla kehitys vahvistaa liiton toiminta ajatusta:

"Karjalan Liitto on elinvoimainen kaikkien suomalaisten karjalaisuuden foorumi"

Kuluva vuosi on Karjalan Liiton 70-vuotisjuhlavuosi, joka on täynnä tapahtumia. Huhtikuussa julkistetaan liiton 70-vuotishistoria; nimeltään "Karjalasta on kysymys - Karjalan Liitto 1940-2010". Huhtikuussa on myös liiton 70-vuotisjuhlaseminaari, johon osallistuu maan korkein johto.

Juhlavuoden päätapahtuma on Karjalaiset Laulujuhlat eli perinteiset Karjalan Liiton Kesäjuhlat, joita vietetään viikkoa ennen juhannusta Helsingissä.

Hyvät kuulijat