Takaisin
Takaisin etusivu
Kunnanhallituksen
puheenjohtaja Risto Kuisma, tervehdyspuhe Pornaisten kunnan ja
seurakunnan itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2009
Arvoisat
kuulijat, Hyvä Juhlaväki Osana
itsenäistä Suomea on paikallinen itsehallinto. Pornaisten kunnan ja
seurakunnan jäsenenä ja luottamushenkilönä minulla on mieluinen tehtävä esittää
kunnan tervehdys tässä kunnan ja seurakunnan yhteisessä itsenäisyyspäivän
juhlassa. Omassa,
rakkaassa, isänmaassamme Suomessa, on paljon hyvää ja säilyttämisen
arvoista. Vaikka olemme monissa kansainvälisissä vertailuissa
sijoittuneet kärkitiloille ja jopa ensimmäiseksi, kun valtioita ja
kansoja on vertailtu, on meillä vielä paljon epäkohtia ja
parannettavaa. Yhteiskunnallisten rakennustyötä tarvitaan edelleen.
Edelleen tarvitaan työtä oikeudenmukaisuuden ja paremman maailman
puolesta. Oma
kotikuntamme Pornainen on itsenäinen kunta. Kunnan luottamushenkilöt
ovat olleet yksimielisesti Pornaisten itsenäisyyden kannalla.
Se on meidän päämäärämme, joka velvoittaa hoitamaan yhteisiä
asioita niin, että itsenäisyys voi säilyä. Suomi
liittyi Euroopan Unionin jäseneksi vuoden 1995 alusta lukien sen jälkeen
kun liittyminen oli saanut neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä
enemmistön kannatuksen. EU:n jäsenmaana maamme kehitys ei ole enää yhtä
suuressa määrin omissa kansallisissa käsissä, kun oli ennen jäsenyyttä.
Toisaalta jäsenmaana me voimme omalta osaltamme vaikuttaa koko Euroopan
kehitykseen. Vaikka
me suomalaiset olemme pieni kansa, olemme menestyneet hyvin maailman
kansojen joukossa. Eräs Suomen menestystekijä on ollut yhteistyö.
Yhteistyötä, yhteisiä ponnistuksia ja yhteisymmärrystä tarvitaan
edelleen vähintään yhtä suuresti kuin menneinä vuosina. Oikeudenmukaisuus,
ahkeruus, rehellisyys, luotettavuus ja suvaitsevaisuus ovat menestyvän
Suomen tärkeitä arvoja. Sukupuolten välinen tasa-arvo on osa
oikeudenmukaisuutta yhtä hyvin kuin vanhuuden kokemusten arvostus ja
nuorten tasa-arvo. Luonnon ja ympäristön kunnioittaminen on erottamaton
osa suomalaisuutta. Me suomalaiset tarvitsemme tervettä itsetuntoa. Terve
ja vahva itsetunto mahdollistaa, että me otamme vastuun itsestämme, läheisistämme
ja omasta yhteiskunnastamme. Suomi tarvitsee luovia aktiivisia ihmisiä,
jotka tekevät työtä maamme ja samalla oman menestyksen puolesta. Hyvinvointivaltion
kansalaisina meillä on paljon oikeuksia. On laskettu, että suomalaisilla
on 25 subjektiivista tai sitä vastaavaa oikeutta suhteessa julkiseen
valtaan. Oikeudet voivat toteutua vain, jos on olemassa vastaavat
velvollisuudet. Meidän
kannattaa kansalaisina oikeuksien ohella kiinnittää huomiota myös
velvollisuuksiin isänmaatamme kohtaan. Jos säädämme liikaa oikeuksia,
joista pidämme kiinni, tulevat velvollisuudet liian raskaaksi, jotta
yhteiskuntamme voisi niistä selviytyä. Presidentti John F Kennedyä
mukaillen; Älkäämme miettikö vain sitä, mitä Suomi ja kotikunta voi
tehdä meidän hyväksi, vaan miettikäämme, mitä me voimme tehdä
Suomen kotiseutumme hyväksi. Suomalainen
yhteiskunta on kehittynyt paljon enemmän, mitä itse nuoruudessa rohkenin
haaveilla. Vaikka tulevaisuus on tärkeää, yhtä tärkeää on tuntea
mennyttä. Historian tuntemuksesta on suurta hyötyä, kun suunnittelee
tulevaisuutta. Vaikka emme ole menneisyyden vankeja kannattaa siitä ottaa
oppia. Meistä jokainen
voi vaikuttaa ja vaikuttaa siihen millainen isänmaamme on tulevina
vuosikymmeninä. Tulevaisuuteen kannattaa katsoa rohkeasti,
ennakkoluulottomasti ja menneistä kokemuksista oppia ottaen. Kun juhlimme
Suomen itsenäisyyttä on samalla syytä arvostaa ja kiittää kaikkia
heitä, jotka ovat tätä maata rakentaneet. He voivat olla ylpeitä työstään.
Hyvät
kuulijat Meillä
on kaunis ja hyvä isänmaa. Haluan lopettaa runontekijän sanoin: "Herra intoa anna meille, ain' maatamme rakastamaan."
|