Tilaisuus 27.4.2009

Juhlapuhe Virolahden ja Miehikkälän kuntien yhteisessä Veteraanipäivän juhlassa

Risto Kuisma
Virolahden ja Miehikkälän kuntien yhteinen Veteraanipäivän juhla 27.4.2009 klo 18 Virolahdella, yläkoulun ja lukion juhlasalissa


Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvä juhlaväki !

Arvostan suuresti, että saan kunnian pitää tässä kesäkuntani veteraanipäivän juhlassa juhlapuheen.

Vietämme tätä juhlaa vapaassa, itsenäisessä Suomessa. Vapaus ja itsenäisyys ei ole aina ollut niin itsestään selvää kuin siitä tänä päivänä yleisesti ajatellaan.

Meidän keskuudessamme on veteraaneja, jotka tietävät omien kokemusten kautta, mitä isänmaan vapauden puolustaminen sodassa jokaiselta vaatii. Monen osaksi tuli sankarikuolema, moni sai pysyvän vamman ja jokainen menetti vuosia elämänkaarensa nousun ajasta.

Itse synnyin karjalaiseen evakkoperheeseen heti sodan jälkeen. Isäni otti osaa sotaan vapaaehtoisena ja isoisäni upseeriksi ylennettynä kanta-aliupseerina. Kumpikaan heistä ei koskaan täysin toipunut sodasta ja sitä seuranneesta pakolaisuudesta ja kotiseudun, Viipurin, menetyksestä.

Itsenäisyyden säilyttämisen hinta toisen maailmansodan vuosina oli kova. Haluan tässäkin tilaisuudessa kiittää veteraaneja ja samalla kunnioittaa kaikkia niitä, joita kiitoksemme ei voi enää saavuttaa. Emme saa unohtaa ketään niistä, jotka työllään olivat sotavuosina kantamassa kansamme yhteistä taakkaa.

Itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden säilyttäminen on valtion olemassaolon edellytys. Uhkat ovat sekä ulkoisia että sisäisiä. Historia on näyttänyt, että ulkoisen uhkan torjuminen on usein mahdollista vain aseellisen puolustuksen avulla.

Jos maan itsenäisyyttä halutaan puolustaa ulkoista uhkaa vastaan, ovat omat puolustusvoimat tarpeen. Historia osoittaa useita esimerkkejä siitä, mihin ongelmiin joutuu valtio, joka ei halua tai kykene puolustamaan itseään tarvittaessa myös asevoimin.

Meidän on viisasta ajatella omista voimistamme ja itsenäisestä kyvystä puolustaa maatamme realistisesti. On vaarallista isänmaalle yliarvioida puolustuskykymme.

Tätä puolustuskykymme liioittelua harjoitetaan hokeman "uskottava itsenäinen puolustus" nimissä. Jokainen meistä voi punnita, miten uskottava runsaan viiden miljoonan ihmisen valtion kyky puolustautua on nykyajan huipputeknologisessa sodankäynnissä, jossa äärimmäinen uhka on ydinaseiden käyttö. On muistettava, että sen itsenäisen puolustuksen uskottavuuden ratkaisevat ulkopuoliset, emme me itse.

Jo yli vuosikymmen sitten arvioin, ettei meillä ole mahdollisuutta uskottavaa itsenäiseen puolustukseen ilman liittoutumattomuutta. Joko uskottavuudesta tai liittoutumattomuudesta on luovuttava. Kun en itse eikä enemmistö suomalaisista halua luopua uskottavuudesta, on luovuttava liittoutumattomuudesta. Rohkenen sanoa tämän, vaikka galluppien mukaan selvä enemmistö suomalaisista vastustaa liittoutumista.

On järkevää tunnustaa rehellisesti omat rajalliset voimavaransa ja hakea lisää voimavaroja ja uskottavuutta liittoutumalla. Jo 1990-luvun puolivälissä sanoin eduskunnan täysistunnossa, että paras ja käytännössä ainoa vaihtoehto uskottavaan puolustukseen on liittyminen Pohjois-Atlantin liiton, Naton, jäseneksi. Sen jäsenet ovat arvoiltaan samanlaisia läntisiä demokratioita kuin Suomikin. Nyt vuosikymmen myöhemmin minulla ei ole tarvetta arvioida asiaa toisin tavoin. Vaikka Natosta ei nyt vaieta kuin 1990-luvulla, on päättäjien puhe asiasta pääosin saivartelua, jossa itse pääasiaa kierretään kuin "kissa kuumaa puuroa".

Nato-keskustelussa näkyy johtajuuden puute. Päättäjät eivät uskalla sanoa tosiasioita vastoin "gallupien" mittaamia mielipiteitä. Poliittisilta johtajilta on unohtunut, ettei kansa tarvitse johtajia mielipiteiden myötäilyyn, vaan tiennäyttämiseen. Kuten kenraali Ehrnrooth sanoi, "suomalaisia johdetaan edestä". Se pätee myös poliittiseen johtamiseen.

Kun Suomen kansa hyväksyi vuonna 1994 äänestyksessä EU-jäsenyyden, oli taustalla suuressa määrin maamme turvallisuuspoliittisen aseman vahvistaminen. Samalla suomalaiset halusivat sitoa maamme läntiseen maailmaan. Euroopan Unioni ei kuitenkaan ole sotilaallinen järjestö, joka takaisi Suomelle uskottavan turvallisuuspoliittisen aseman. EU:sta ei tällaista sotilaallista liittoa tule, koska lähes kaikki EU-maat kuuluvat Natoon, joka vastaa tästä tehtävästä. Natolla on myös voimavarat ja kyky uskottavaan puolustukseen.

Tällä hetkellä Suomea ei uhkaa sotilaallisesti kukaan. Nyt on oikea aika liittoutua. Uhkan aikana se on hankalaa ja voi osoittautua mahdottomaksi. Nyt meillä on vapaus tehdä itse omat päätöksemme, vapaana ulkopuolisesta painostuksesta. Tuota mahdollisuutta meillä ei ollut ennen Neuvostoliiton romahdusta.

Mahdollinen Nato-jäsenyys ei kavenna Suomen itsenäisyyttä. Esimerkiksi pohjoinen naapurimme, Norja, on Naton jäsen ja vähintään samassa määrin itsenäinen kuin Suomi.

Kansakunta, kuten Suomi, muodostuu ihmisistä, jotka ovat erilaisia ja joilla on monista asioista poikkeavia mielipiteitä. Yksimielisyys on monta kertaa ääneen lausumatonta erimielisyyttä. Todellisen, kansankunnan olemassaolon kannalta riittävän, yksimielisyyden saavuttaminen vaatii erilaisten mielipiteiden esille tuomista, arvioimista ja yhteensovittamista.

Kansakunnan olemassaolon ja onnistumisen ehtona ovat yhteisesti laajasti hyväksytyt oikeudenmukaiset päätökset. Näitä päätöksiä ei voida saavuttaa, elleivät kansalaiset ole laajasti kiinnostuneet poliittisista päätöksistä. Todellista oikeudenmukaisuutta ei voida tavoittaa, elleivät poliittiset johtajat ole vastuuntuntoisia.

Kansakunnan yhteishenki voi säilyä kansan keskuudessa vain, jos moraali on korkealla. Tämä korkean etiikan vaatimus koskee erityisesti kaikkia johtavassa asemassa olevia ja muita vallankäyttäjiä, yhtä hyvin talouselämässä kuin politiikassa.

Omanvoitonpyyntö ja ahneus ovat jo vahingoittaneet kansakunnan yhteisyyttä. Yksilöllisyys on noussut niin tärkeään ja hyväksyttyyn asemaan, että se on uhka oikeudenmukaiselle yhteiskunnalle ja kansakunnan itsenäisyyden perustalle.

Hyvät kuulijat

Haluan vielä lopuksi kiittää veteraaneja ja toivottaa Teille kaikille
menestystä ja Jumalan siunausta runoilijan sanoin;

"Oi herra intoa anna, ain' maatamme rakastamaan".