Takaisin

Perustiedot medialle

Risto Kuisma, oikeustieteen kandidaatti, kansanedustaja

Menossa on kahdestoista vuosi kansanedustajana. Työ oikeudenmukaisuuden puolesta on vielä kesken. Rehellisyys, ahkeruus ja työn arvostus ovat minulle tärkeitä asioita. Terveiden elämäntapojen merkityksen olen oppinut kokemuksen kautta.

Synnyin 1.1.1947 Savonlinnassa esikoisena 10-henkiseen perheeseen. Isä oli kirvesmies ja äiti ompelija. Kansakoulun jälkeen 13-vuotiaana työskentelin renkipoikana Säämingin Kallislahdessa. Sekalaisia ruumiillisia töitä tein seuraavat 15 vuotta.

Työttömänä aloitin 20-vuotiaana opiskella yksityisoppilaana keskikoulua. Jatkoin työn ohella opiskelua edelleen ja kirjoitin ylioppilaaksi 26-vuotiaana Kouvolan Lyseossa. Juristin loppututkinnon (OTK) suoritin vuonna 1976 Helsingin Yliopistossa.

Olin 22-vuotias, kun tulin 1969 valituksi luottamusmieheksi Kymi Oy:llä Kuusankoskella. Samanaikaisesti liityin SDP:n jäseneksi ja minut valittiin Kouvolan Työväenyhdistyksen sihteeriksi ja sitten puheenjohtajaksi 25-vuotiaana. Tulin valituksi myös Kouvolan kaupunginhallituksen jäseneksi ja moniin muihin luottamustehtäviin.

Siirryin 1975 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n lakimieheksi ja 1978 tulin valituksi 31-vuotiaana liiton puheenjohtajaksi.

Puheenjohtajakausi ja monet kotimaiset, pohjoismaiset ja kansainväliset luottamustehtävät jatkuivat vuoteen 1994, jolloin en enää asettunut ehdolle viidennelle nelivuotiskaudelle AKT:n puheenjohtajan tehtäviin.

Eduskuntaan tulin valituksi 1995 suurella (14 400) äänimäärällä. 1997 erosin sosialidemokraateista ja myöhemmin perustin "oman puolueen", Remonttiryhmä rp:n, jonka ainoaksi kansanedustajaksi tulin valittua 1999. Vuonna 2000 palasin takaisin SDP:hen ja 2003 minut valittiin SDP:n listalta edelleen eduskuntaan.

Vuodesta 1974 alkaen olen hoitanut asianajotehtäviä joko pää- tai sivutoimisesti. Tavoitteeni on ollut säilyttää juristin hyvä ammattitaito. Erityisalani on työoikeus.

1990-luvun alussa perheemme muutti Pornaisten Laukkoskelle. Vaimoni Tuija Kuisma on ollut sak-laisen ammattiyhdistysliikkeen palveluksessa yli 20 vuotta ja on nyt Palvelualojen ammattiliiton PAM-lehden toimittaja. Poikamme Karri (38 v) asuu perheineen naapuritalossa. Perheeseen kuuluu Irja vaimon lisäksi rakkaat lapsenlapsemme Joonas (13 v), Anni-Alisa (3 v) ja Juuso (1 v).

Olen juossut 29 maratonia, hiihtänyt kymmeniä ylipitkiä hiihtoja, osallistunut Sulkavan Soutuihin ja olen innokas suunnistaja. Vuonna 2005 läpäisin legendaarisen enduromoottoripyörän Päijänne-ajon. Tärkein harrastukseni on vapaaehtoinen päihdetyö. Olen Eduskunnan Elämäntapa- ja nuorisoryhmän puheenjohtaja.

Kirjoja:
Tilinpäätös (1994), Takaisin terve elämä (1995), Vesi virtaa ylämäkeen? (1998)
Arkea ja aatetta Laukkoskella (2006; - Tuija Kuisma)

Henkilötietoni lyhyesti:
Risto Kuisma, syntynyt 1.1.1947, Savonlinna

1953 - 60  Kansakoulu
1960 - 74 Sekatyömies
1967 - 73 Oppikoulu (työn ohella)
Ylioppilas 1973 (Kouvolan lyseo)
1973 - 76 Oikeustieteen opinnot (työn ohella)
OTK 1976 (Helsingin yliopisto)
1975 - 78 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n lakimies
1978 - 94 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n puheenjohtaja
1995 - Kansanedustaja

Yhteystiedot:

E-mail: risto.kuisma@eduskunta.fi
Kotisivut: www.ristokuisma.net
Puhelin: (09) 4321
GSM: 050 511 3192
Kotiosoite: Krouvarintie 9, 07150  Laukkoski